Operatiivinen osasto

Tutustu Pelican Rougen operatiivisen osaston henkilöstöön. Esittelyssä huolto- ja laitehoitotiimin työntekijöitä.

Emmi Erenius

Emmi Erenius

Aluepäällikkö - Länsi- ja Keski-Suomi

Emmi vastaa operatiivisesta johtamisesta Tampereen lisäksi Turussa ja Jyväskylässä lähialueineen. Emmi on aloittanut Pelikaaneilla keväällä eikä hänellä ole ollut kahta samanlaista työpäivää. Hänen iloinen ja kehittämishaluinen työotteensa on jo ehtinyt tehdä meihin kaikkiin suuren vaikutuksen!

Emmin työtehtäviin kuuluu mm. palveluprosessien hoitaminen ja työntekijöiden informointi sekä asiakastyytyväisyyden varmistaminen. Emmi haluaa, että hänen tiimiläisillään on hyvä yhteishenki ja kaikki viihtyvät työssään. Siksi hänen yhtenä suurena motivaattorina toimiikin ratkaisujen löytäminen ja prosessien kehittäminen, joiden avulla voidaan säästää aikaa ja manuaalista työtä.

Emmi pitää vastuunottamisesta ja maalaisjärjen käyttämisestä, mutta yksin ketään ei jätetä. Pelikaaneilla työntekijöihin luotetaan, joten työ on hyvin itsenäistä roolista riippumatta. Työntekijät ovat sitoutuneita ja monet ovat olleet talossa pitkään, joten aina löytyy apua ja neuvoja nopeasti!

Työajan ulkopuolella Emmi puuhastelee vanhan omakotitalon parissa remontoiden ja sisustaen. Perheen pienet lapset ja Manu-koira pitävät talon vilskettä yllä.

Huoltopäällikkö Ari Klemettinen

Ari Klemettinen

Huoltopäällikkö

Ari vastaa huollon ja asennuksen ohjauksista sekä suunnittelusta. Hyväntuulinen ja rauhallinen Ari on varmasti tuttu myös monelle asiakkaallemme.

Arilla on yrityksessämme pitkä historia yli 12 vuoden ajalta. Häneltä löytyy ammattitaitoa ja osaamista unohtamatta huumoria, sillä tämä mies ei pienestä hätkähdä. Pitkä kokemus huollon parissa auttaa häntä toimimaan ohjaavana esimiehenä ja ratkaisemaan laitteiden ongelmatilanteita.

Ari vastaa huoltojen ja asennusten aikatauluttamisesta yhdessä asiakkaan kanssa. Hän tarkastaa päivittäin tilattujen laitteiden tilanteen ja ottaa aikatauluissa huomioon mahdolliset työntekijöiden poissaolot. Laatu ja asiakastyytyväisyys on Arille tärkeää! Onnistumiset ja omien alaisten tyytyväisyys motivoivat Aria eniten työssään.

Arin vapaa-aika täyttyy bensan hajusta ja moottoreista, sillä hänen rakkaimpia harrastuksiaan ovat jenkkiautot ja moottoripyöräily. Mikäs sen parempaa kuin hyvä musiikki, komeat autot ja läheiset ystävät!

Aluepäällikkö Kirsi Laaninen

Kirsi Laaninen

Aluepäällikko

Kirsin vastuulla on yrityksen strategian ja arvojen mukaisen operatiivisen toiminnan järjestäminen ja tukeminen Suur-Helsingin alueella. Hänen vastuualueisiin kuuluu asiakaskokemuksen kehittäminen, asiakastyytyväisyys ja palveluprosessien kehittäminen yhteistyössä muun organisaation kanssa. Kirsi motivoituu tiimin tukemisesta ja pystyessään auttamaan asiakkaita. 

Kirsin työpäivät ovat vaihtelevia. Päivä on kiva aloittaa tiimin kanssa aamukahvittelulla ja vaihtaa samalla ajankohtaiset kuulumiset. Iloisessa ja rennossa pelikaanien parvessa on mukava työskennellä. Olisikohan hyväntuulisuus laadukkaan kahvin ansiota? 

Kirsin rentoutuu kuuntelemalla kirjoja, kävelylenkeillä tai soudellessa. Pulahdus paljuun piristää niin mieltä kuin kehoakin! Kirsin puutarhan maut maistuvat lautasella pitkin talvea. 

Kirsin positiivinen ja ammattitaitoinen työskentely on tehnyt meihin kaikkiin suuren vaikutuksen!

Asiakasvastaava Maren Vosa

Maren Võsa

Asiakasvastaava

Maren on taitava asiakaspalvelija ja hänen hymynsä valloittaa ympärillä olevat, niin asiakkaat kuin työkaverit. Hän onkin tunnettu iloisuudesta ja avuliaisuudesta. Asiakasvastaavan työhön kuuluu päivittäinen asiakkaiden kahvikoneiden peseminen ja täyttäminen.

Marenin päivät vierähtävät vauhdikkaasti eri asiakkaiden luona. Asiakaskäynnit täytyy suunnitella etukäteen huomioiden asiakkaan tarpeet koneiden oheistarvikkeiden täytön ja pesujen aikataulun mukaan. Parhaimpana puolina asiakasvastaavan työssä Maren pitääkin itsenäistä työskentelyä ja mahdollisuutta suunnitella oma aikataulu.

Maren motivoituu työhönsä iloisten asiakkaiden ja kollegoiden avulla. Hän nauttii työstä laadukkaan kahvin parissa ja positiivinen palaute antaa voimaa tehdä asioita vielä paremmin! Asiakaspalvelu sopii tälle naiselle kuin kahvi kuppiin!

Vapaa-aikana Maren hakee vastapainoa työlle ulkoilusta ja kuntoilusta. Kuntosalin ja kiireisen työpäivän jälkeen Maren rentoutuu sohvalla hyvien ohjelmien parissa. Aurinkoiset ja lämpenevät päivät tarkoittavat Marenin moottoripyöräilykauden lähenemisestä!

Asiakasvastaava Meeri Vuorinen

Meeri Vuorinen

Asiakasvastaava

Asiakaspalvelun iloinen sankaritar asiakasvastaava Meeri työskentelee Turun alueella. Meerin työnkuvaan kuuluu varmistaa, että kahvilaitteet ovat käyttövalmiita ja asiakkaat tyytyväisiä.

Meeri on työskennellyt yrityksessämme kahvin ja asiakaspalvelun parissa yli 15 vuotta! Meerin ajoreitit suunnitellaan asiakkaiden toimipisteille huolellisesti välttäen turhat kilometrit. Asiakkailla käydessään Meeri tarkastaa laitteiden toimivuuden sekä puhtauden ja tekee tarvittavat täydennykset raaka-aineisiin, unohtamatta tietenkään kuulumisten vaihtoa.

Meeri rakastaa työtään asiakkaiden parissa! Työ on itsenäinen, mutta hänellä on ison yrityksen tuki apunaan. Jokaisen asiakasyrityksen henkilökunnan ja toiveiden ainutlaatuisuus tekee työstä rikasta ja mielekästä. Meeri suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja haluaa tarjota jokaiselle asiakkaalle parhaimman asiakaskokemuksen!

Meeri viettää vapaa-aikaansa perheensä kanssa, mutta ajoittain hän heittäytyy pin-up -maailmaan. Hän toimii Suomen laajuisessa pin-up -yhdistyksessä, joka kokoontuu laittautumaan, tekee kuvauksia ja osallistutuu tapahtumiin. Meeri harrastaa myös Burleskia ja häneen voi törmätä revittelemässä lavalla!

Tutustu myös muiden osastojen työntekijöihin